maanantai 21. toukokuuta 2012

Kahvinkeittimen puhdistaminen - verkon parhaat ohjeet


Kahvinkeittimen puhdistus tuntuu olevan aivan liian aliarvostettua verrattuna siihen kuinka suosittu juoma kahvikin on suomalaisten keskuudessa. Kahvinkeitin kannattaa kuitenkin puhdistaa säännöllisesti viimeistään silloin kun kahvi maistuu normaalilta poikkeavalta.

MITÄ KAHVINKEITTIMESTÄ PUHDISTETAAN?

Kahvinkeittimeen jää vedestä kalkkeutumia, sekä itse kahvista rasvaa. Kahvinkeittimen puhdistusväli on pidempi, mikäli vesisäiliötä ei täytetä kahvipannulla, vaan erillisellä vesikannulla. Tämä vähentää kalkkeutumia kahvipannussa itsessään. Tällöinkin kalkkeutumia tulee luonnollisesti pieni määrä veden mukana pannuun. Keittimen kannusta voi myös siirtyä kahvirasvaa veden mukana kahvinkeittimen säiliöön.

MIKSI KAHVINKEITIN PITÄÄ PUHDISTAA? 


Ensinnäkin kahvinkeitin on hyvä puhdistaa jo pelkästään hygieenisyyden vuoksi. Vaikka keittimeen laitettu vesi olisikin puhdasta, ei kahvinkeitin koskaan ole täysin ilmatiivis, jotteiko sen sisälle pääsisi pölyä tai muuta likaa ilmasta. Lisäksi kahvinporot sotkevat keitintä jonkin verran. Kalkkeutumat aiheuttavat myös vedenkulun hidastumisen ja näin ollen keitin kuluttaa sähköä enemmän.

Yleisin huomioitu syy puhdistukseen on se, että kahvinkeittimeen jäävä kalkki ja rasva vaikuttaa kahvin makuun. Kauan puhdistamattoman pannun kahvi maistuu pahalta ja pahimmassa tapauksessa hyvinkin kalkkeutuneelta. Se saattaa myös erittäin likaisena näkyä tarjoiltavan kahvin pinnassa.
MITKÄ OSAT KAHVINKEITTIMESTÄ PUHDISTETAAN? Kaikki irtaimet osat, eli kahvipannu, kahvipannun kansi sekä suodatinsuppilo tulisi pestä jokaisen keittokerran jälkeen. Täydellinen puhdistus tulisi tehdä aika-ajoin. Kahvinkeittimille on myös olemassa omanlaisia puhdistusaineita.

MILLÄ KAHVINKETIN PUHDISTETAAN?

Kahvinkeittimen irralliset osat kannattaa pestä käsin – se on astianpesukonetta hellempi vaihtoehto. Usein kahvipannu on hyvin ohutta lasia ja tästä syystä hyvin hauras rikkoontumaan. Konepesu saattaa lyhentää kannun elinikää. Myös astianpesukoneessa oleva kuuma vesi ja voimakas puhdistusaine haurastuttaa keittimen muoviosia.

Kahvinkeitin kannattaa pyyhkiä rätillä säännöllisin väliajoin, sekä lämpölevy(t) kostutetulla mikrokuituliinalla (huomioithan että keittimen tulee olla täysin viilentynyt ennen turvallista puhdistamista).

Myös vesisäiliö kannattaa puhdistaa aika-ajoin. Tällöin on varmistettava ettei laitteessa ole virtaa. Pesun aikana tulee varoa kaikkia sähköosia oikosulun välttämiseksi. Säiliöön kannattaa laittaa kuumaa vettä ja tavallista astianpesuainetta.

Kannattaa kuitenkin välttää happamia tai erittäin emäksisiä pesuaineita, sillä säiliössä voi olla niille herkkiä alumiiniosia. Harjaa säiliö huolellisesti tiskiharjalla (tarvittaessa voit käyttää pulloharjaa pienimmissä osissa).

Tämän jälkeen vesisäiliö kannattaa huuhdella huolellisesti, ja keittää n. 3 pannullista pelkkää puhdasta vettä sillä laitteiston puhdistamiseksi ja huuhtelemiseksi.

MUUTAMIA NIKSEJÄ

Kahvinkeittimen suodattimen saa puhtaaksi parhaiten ruokasoodalla. Ruokasoodaa ripotellaan suppiloon ja sitä harjataan kostealla tiskiharjalla. Tämän jälkeen suppilo tulee huuhdella erityisen huolellisesti – ruokasoodan maku kahvissa ei ole järin miellyttävä.

Kalkkeutumia voi kätevästi puhdistaa etikalla. Pannuun voi laittaa œ vettä ja œ väkiviinaetikkaa. Kalkin poistamiseen myydään myös erikseen suunniteltuja aineita päivittäistavarakaupoissakin.

Ennen keittimen puhdistusta kannattaa tutustua huolella keittimen käyttöohjeisiin, sillä osassa keittimiä esimerkiksi etikan tai tiettyjen pesuaineiden käyttö on kokonaan kiellettyä, ja niiden käyttö saattaa aiheuttaa koneen oikosulun tai rikkoontumisen.

MILLÄ KAHVINKETIN PUHDISTETAAN?

Kahvinkeittimen irralliset osat kannattaa pestä käsin – se on astianpesukonetta hellempi vaihtoehto. Usein kahvipannu on hyvin ohutta lasia ja tästä syystä hyvin hauras rikkoontumaan. Konepesu saattaa lyhentää kannun elinikää. Myös astianpesukoneessa oleva kuuma vesi ja voimakas puhdistusaine haurastuttaa keittimen muoviosia.

Kahvinkeitin kannattaa pyyhkiä rätillä säännöllisin väliajoin, sekä lämpölevy(t) kostutetulla mikrokuituliinalla (huomioithan että keittimen tulee olla täysin viilentynyt ennen turvallista puhdistamista).

Myös vesisäiliö kannattaa puhdistaa aika-ajoin. Tällöin on varmistettava ettei laitteessa ole virtaa. Pesun aikana tulee varoa kaikkia sähköosia oikosulun välttämiseksi. Säiliöön kannattaa laittaa kuumaa vettä ja tavallista astianpesuainetta. Kannattaa kuitenkin välttää happamia tai erittäin emäksisiä pesuaineita, sillä säiliössä voi olla niille herkkiä alumiiniosia.

 Harjaa säiliö huolellisesti tiskiharjalla (tarvittaessa voit käyttää pulloharjaa pienimmissä osissa). Tämän jälkeen vesisäiliö kannattaa huuhdella huolellisesti, ja keittää n. 3 pannullista pelkkää puhdasta vettä sillä laitteiston puhdistamiseksi ja huuhtelemiseksi.

 MUUTAMIA NIKSEJÄ 


Kahvinkeittimen suodattimen saa puhtaaksi parhaiten ruokasoodalla. Ruokasoodaa ripotellaan suppiloon ja sitä harjataan kostealla tiskiharjalla. Tämän jälkeen suppilo tulee huuhdella erityisen huolellisesti – ruokasoodan maku kahvissa ei ole järin miellyttävä.

Kalkkeutumia voi kätevästi puhdistaa etikalla. Pannuun voi laittaa œ vettä ja œ väkiviinaetikkaa. Kalkin poistamiseen myydään myös erikseen suunniteltuja aineita päivittäistavarakaupoissakin.

Ennen keittimen puhdistusta kannattaa tutustua huolella keittimen käyttöohjeisiin, sillä osassa keittimiä esimerkiksi etikan tai tiettyjen pesuaineiden käyttö on kokonaan kiellettyä, ja niiden käyttö saattaa aiheuttaa koneen oikosulun tai rikkoontumisen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti